Ollaan enemmän ja mielistellään vähemmän

Kesäkuu! Ei koskaan näkyilty huhtikuussa kisoissa, mutta ei se mitään. Ehkä onnistutaan siinä myöhemmin.

Yhdessä hujauksessa joka kolmannesta kehkeytyi virusasiantuntija, useampi lähti vaikka ei olis vielä halunnut, ja moni organismi hengitti paremmin.

Jos omat läheiset on ok, niin tuskin tästä hirveästi muututaan. Veikkaan et sama efekti kun pienenä mahataudissa. Viikko kirmataan kiitollisina koska on kivempaa kun eilen. Sitten ollaan taas sukassa. Mutta ehkä sen pitää mennä niin. Maailma kun ei kuitenkaan palaa ennalleen numeroina. 

Uskontoon on jollain tapaa hankala suhtautua. Varsinkin muita ihmisiä ajatellen. Etenkin ympäristöissä joissa muita ei oikein tunne. Etenkin jos muut tulee eri kulttuureista. Mitä on soveliasta sanoa tai olettaa?

Kaikki taitaa uskoa johonkin. Luottaa. Kokea yhteyttä. Niillä jotka uskoo muuhunkin kuin itseensä on vain vähän parempaa. Mietin tätä Chicagon kentällä kun suurin osa heeboista vieressäni oli vähän sekaisin. Ei ollut kotiin pääsystä tietoakaan. Muutamat samassa tilanteessa oli silti tosi rauhallisia. Ne teki jotain joogan näköistä tai katseli taivaalle silmät kiinni. Mä olin siinä jossain kriiseilevien ja hengittelevien välissä. Silmät auki tein sen minkä voin. Turhautuneena. Luottaen.

Oli aika kiero kevät. Oma tilanne sillä tavalla suotuisa, että lokeroitunut ajattelu kiertää elämänkatsomuksen. Tietenkin jotkin asiat on harmittanut ja huolettanut. Omat valinnat heijastaneet poikkeuksellisen paljon muihin. Muihinkin kuin omiin läheisiin.

Koulunkäynti ja sen kanssa kotona oleminen on ollut vähän mukavaa. Täällä mainittavista raskainta ollut nukkumiseen sitoutuminen, termin aerobinen toimivuus unohtaminen ja tulevaisuuden havainnollistaminen. On silti mennyt hyvin. Ehtinyt vähän jo murehtia parin viikon pintanaarmuja ja muita pintoja.

Koen siis etäopiskelusysteemin sopineen mulle. Labrat oli turhan työläitä, mutta muuten tykkäsin. Ei ehkä läpi vuotta pystyisi vetämään, ei ainakaan samalla opiskelumäärällä, mutta tälleen kevääseen oli hyvä. 

Nyt kun jakso lähestynyt loppua, on saanut alkaa kasailla ajankäyttöä. Hämmentää miten herkästi aika rientäisi pihalla, myös treenien väleissä. Toisaalta hämmentää miten helposti aika lätkyttyisi uutisiin ja muihin maalailuihin. Etenkin iltaisin. Toki se on tässä on helpottanut, kun on rajannut ne ihmiset, lähteet ja seurattavat minimiin. Mutta silti. 

On nykyään mukavaa olla huoletta tällainen. Ajaa nurmikkoa tukka, naama, ja paita sotkussa. Omistaa noin kymmenen ystävää ja laittaa usein mummu ja kemian tehtävät niiden edelle. Pelätä lintuja ja rakastaa koiria suunnattomasti. Harjoittaa kovan muijan ilmettä ja keskinkertaisen yksilön sisältöä. Olla kaikkea muuta kuin lyhyt ja ytimekäs kommunikoija. Heittää hankaluudet ensin huumoriksi, sitten itsesääliksi, ja lopulta perkeleeksi jolla selättää ne toviksi.

En ole edes pohtinut paljoa lähiaikoina. Uusi päivä tulee jos on tullakseen. Elänyt vain. Pari kertaa toki miettinyt sitä, miksi kaikki hienous, hauskuus ja paska on taltioitava. Elämää todisteltava. Se on hassua. Lärvin, lihaksen, kohtaamisen, ongelman, ylpeyden, mielipiteen, maiseman, juoman, ennätyksen ja epävarmuuden jatkuva visuaalinen julkisuus. Nykyajan sosialisoitumista? Mutta tukeeko se olemista? Oleminen on kuitenkin elinehto. Silti tiskillä jatkuvasti vain se tuore tai mehukas. Pinta kun on elinkeino. 

Niin. Näillä näkymin mää jatkan näin. Etsien leipää muualta kuin pinnalta. Kiertäen jatkuvaa todistelua, mutta myös rajoittelua. Välillä kuvaan kukkasia. Välillä luulen olevani tosi hauska. Välillä olen aktiivinen. Välillä paljastan enemmän. Välillä katoan. Mutta aion olla vähän tällainen. Sekalainen, suunnaton, epäesteettinen, ja arvaamaton. Aivan kuten oikeassa elämässä. En pelkkä urheilija. En juuri opiskelija. En täysin aikuinen. En ehkä pentukaan. Mutta ihan täysin Eveliina Piippo. En Eveliinan suoritus, naamaa, tai keho. Mutta ajatus. Tai hetki. Tai koira. Tai kuuluminen. Tai tällainen epämääräinen. Ja kaikki on joka paikassa vapaasti otettavissa tai jätettävissä. Jos en tuo järkeä, tuottoa tai hupia elämääsi, niin älä tunge juttujani verkkokalvoillesi. 

Hyvää keskikesää!

//Eve