Mieluummin laivassa kuin laineissa

Tässä maailmassa ei ole mitään järkeä tai jos on niin mitä?

Äitin mukaan ajattelen liikaa. Ehkä totta. Toisinaan pari aivolohkoa voisi laittaa uuniin kypsymään päiväksi tai pariksi.

Marraskuussa minulta kaipailtiin kerrontaa liittyen syksyn haasteisiin ja syypäitä niihin. Aina voi luoda ja nimetä tapahtumia ongelmiksi ja syyttää niistä toisia tapahtumia, olosuhteita, muita ihmisiä tai antaa diagnooseja.
En lähde siihen leikkiin nyt, sillä tiedän vallan mainiosti olevani ja olleeni myös syksyllä itse vastuussa itsestäni. 

Olen arvioinut itseäni ja elämääni ekstra isosti kuluneen vuoden aikana. Keskusteluja on käyty niin yksin kuin yhdessä ja niiden pohjalta olen muun muassa muuttanut Tampereelle, keskittynyt kilpailuissa ja harjoituksissa paremmin oleelliseen, poistanut Facebookin, päätynyt takaisin koulukirjojen pariin ja ihmetellyt monia juttuja ympärilläni.

Viime viikkoina on tullut käytyä yksi jos toinenkin tuollainen toimintaani heijastuva keskustelu.

5-vuotiaana päätin, että minusta tulisi isona maailman paras hiihtäjä. Ajattelin huippuhiihdon menestyksineen olevan siistiä ja tekevän minusta mahtavan, kauniin, rikkaan, onnellisen ja suositun ihmisen. 

Maailmanmestari. Se vastaus tulikin sitten selkäytimestä aina kysyttäessä mikä minusta tulisi isona, niin 5-, 10-, 15- ja 20-vuotiaana.

Hävettää myöntää, että olen viimeiset 7 vuotta halunnut maailmanmestariksi tietämättä kunnolla miksi. Mahtavuus, kauneus, rikastuminen, onnellisuus tai suosio kun eivät ole kuuluneet prioriteetteihini aikapäiviin. 
Kilpahiihto on kyllä kivaa ja tietynlainen intohimo joo, mutta ei se riitä pitkässä juoksussa.

Kaikki nämä vuodet olen siis perustellut valintojani halulla menestyä hiihdossa, mutta harvemmin olen miettinyt ja harvemmin on kyselty syitä sille halulle menestyä.

Näin jälkikäteen on ihmetyttänyt, että mistä virtaa on riittänyt niinkin omistautuneeseen toimintaan. Samalla on selittynyt, että miksi jotkut jutut ovat kehittyneet kovin hitaasti tai kehitys ei ole ollut pysyvää. 

Vaikka elämän tarkoitusta en vielä tiedä, niin uskon että lahjat on luotu käytettäviksi ja unelmat osoittamaan suuntaa. Molemmat ovat kuitenkin muuttuvaisia, lisääntymiskykyisiä ja ympäristölle haavoittuvaisia, joten tärkeysjärjestyksiä ja syitä haluta asioita voisi jatkossa päivittää hieman tiuhemmin. Silloin olisi huomattavasti vaikeampi toimia pelkkänä reaktiona ympäristön vaatimusten tai enemmistön mukaan.

Minulla on nyt tavoitteet ja suunnitelmat syineen selvillä. Voi olla että ne muuttuvat, mutta tässä hetkessä nämä tuntuvat oikeilta. 
Lahjat ja unelmat hiihtäjänä ovat yhä minussa, eikä palo harjoitella ja kilpailla ole kadonnut. Lähinnä reittiä on rakennettu enemmän näköisekseni, laitettu sitä arvojeni ja muiden unelmieni kanssa samaan linjaan.

Aika näyttää miten neidin käy, mutta onneksi tarvitsemani tahot ja tyypit pysyvät mukana, tapahtuipa mitä tahansa.

Kivoja jouluja kaikille ja intoa uuteen vuoteen!

//Eve