Maailmancupia, scandicupia ja elämänkoulua

Kuukauden päivät talvea takana ja elämään on semmoinen tuntuma, että voisi valvoa ympäri vuorokauden. Tunnit rientää karmeaa vauhtia ja on kaiken kaikkiaan hyvä meininki.


Suurentunut elämännälkä selittyy ikuisuusprojektilla nimeltään kallon kehitys.

Näin parinkymmenen elinvuoden jälkeen sisäistin, ettei elämän hyvyys kysy aikaa, olosuhteita, lähtökohtia, elämäntilannetta, saavutuksia tai luonnetta. Se kysyy vain keskittymistä ja on täten heti saavutettavissa.  

Samassa ymmärsin, että oma keskittymiseni on oleillut merkityksettömissä paikoissa. Se on säntäillyt toistuvasti menneisyyteen, puutteellisuuteen, kyseenalaistamiseen, syyllistämiseen, suoriutumiseen, rajoitteisiin ja sellaisiin asioihin, joita en pysty kontrolloimaan.

© Touho Häkkinen
© Touho Häkkinen

Aiemmin luulin raskasmielisyyden olevan osa minua. Mietin monesti, että olisi kiva olla optimistinen, avarakatseinen ja läsnä hetkissä, mutta valitettavasti olen tämmöinen.

Tuli elettyä harhaluuloista elämää, sillä kyse olikin vain päätöksissä paneutua huonoihin asioihin, eikä huonolaatuisessa luonteessa.

Tämän tajuttuani otin asiakseni elää enemmän tätä päivää varten ja olennaiseen keskittyen, mikä on sujunut hyvin suurimman osan ajasta.

Toisinaan huomioin eilisen, huomisen ja ulkopuoliset inhottavuudet omistautuneesti ja ajatus karkailee yhä herkästi negatiivisuuteen.

Parantamisen varasta huolimatta ohjat ovat tiukemmin omissa käsissäni ja tässä hetkessä kuin aikoihin.

© Touho Häkkinen
© Heidi Lehikoinen

Koen etenkin hiihtämisen muuttuneen antoisammaksi, kun on halu kohdata jokainen päivä, harjoitus ja kilpailu yksi kerrallaan.

Tekeminen on hauskempaa ja laadukkaampaa, kun keskittyy hiihtäessä hiihtämiseen, eikä esimerkiksi kuntonsa tai kilpakumppaninsa hiihtovauhdin arvioimiseen. Omat tuntemukset ja ympäristön voi huomioida, mutta varsinaiselle analysoinnille on oma aikansa myöhemmin.

Ja riippumatta siitä, millainen urheilemisen tulos tai analyysi lopulta on, niin seuraavasta tunnista, ateriasta, keskustelusta, ajokilometristä, aamusta, harjoituksesta ja viikosta voi ja kannattaa tehdä onnistuneita.

© Jesse Väänänen

Suksen liikuttamisen suhteen on hyväenteinen fiilis monella tapaa muutenkin. Urheilu-unelmat elää ja hiihtäminen tuntuu helpommalta viikko viikolta.

Kisakauteen on mahtunut kymmenen starttia, joista on paria lukuun ottamatta jäänyt kelvollinen maku suuhun. Oma toiminta lähtö- ja maaliviivan välillä on antanut uskoa siihen, että eteenpäin mennään, vaikkei tulokset maistukkaan hyvälle cupissa, jossa ero kärkeen on julmettu.

Alla yhteenveto kisoista, jotka on tullut hiihdettyä.

Seuraavassa tarkemmat kommentit kolmesta startista:

 

Rukan maailmancup, 10km pertsaa: Pettynyt sijoitukseen, mutta oma suorittaminen ok.

 

Beitostølenin maailmancup, 15km vapaata: Tyytyväinen sijoitukseen ja omaan

suorittamiseen:

Davosin maailmancup, 10km vapaata: Pettynyt sijoitukseen ja omaan suorittamiseen.

Marraskuusta joulukuun alkuun viikot rakentuivat kehittävästä harjoittelusta, kun taas Beitostølenin ja Davosin viikot mentiin enempi kisojen ehdoilla.

Davosin jälkeen missiona oli ihmisten kohtaaminen ja joulun tunteminen Tampereen suunnilla. Harjoittelin kyllä, mutta treenien välit tuli viiletettyä kylillä ja pyrin pitämään hiihtämisen poissa sisätiloista.

Rovaniemelle palasin vuodenvaihteessa ja kisojen pariin loppiaisena Vuokatissa. Kilpaileminen sujui luontevasti kolmen viikon tauon jälkeen, vaikka unohdinkin jännittää.

Perjantai ja lauantai menivät aika nätisti pelkillä pikkuvioilla.

Ei ollut rapakuntoinen tai voimaton tunne, vaan sellainen kilpalukykyinen, että happoa tulee mutta sen kanssa pystyy elämään. Lisäksi alkuvauhti vastasi loppusijoitusta molempina päivinä ja sydän löi selvästi talven korkeimmat lukemat. Hyviä merkkejä, etenkin kun kyse sprintistä ja pertsan kisasta, jossa lyhyet nousupätkät.

Sunnuntai antoi puolestaan ihan kivan kolmossijan, mutta vaikeasti analysoitavat 20km. Tulosta, vauhtia, omien voimavarojen käyttöä, taktista tekemistä ja seuraavan askeleen valikoimista tuli pyöriteltyä mielessä pitkästi.

Vaikea pukea sanoiksi kyseistä kisaa lyhyesti ja ytimekkäästi vieläkään. Kunnon suhteen se ei ainakaan antanut juuta ekä jaata itselleni, mutta jos hiihtäisin saman setin uudestaan nyt, niin toimisin varmasti erilailla. Oli siis kaikesta huolimatta hyvä kisa, kun kehitti muutakin kuin fysiikkaa.

© Heidi Lehikoinen

Viime viikon vietin kotimaisemissa laadukkaasti hortoillen ja harjoitellen. Oli hyvä viikko, mutta eiköhän seuraavista viikoista tule vielä parempia.

Suuntaan meinaan tänään kolmen viikon reissuun, jonka etappeina ovat Vantaan Suomen Cup, Lahden nuorten MM-kisat, Ulricehamnin maailmancup (toivottavasti) ja Imatran SM-kisat.

Vaikka hyvä elämä löytyy itsestä, asuu sellaiset vahvat onnellisuuden tilat tietyissä hetkissä, kuten kilpahiihdon hetkissä.

Näihin hetkiin on niin monta mahdollisuutta lähiaikoina, ettei voi matkata kuin myönteisin mielin kohti tulevaa.

© Kerttu Helynen

Maagisia muistoja metsästellen ja talven parhaita päiviä hengitellen,

Eve

6 vastausta artikkeliin “Maailmancupia, scandicupia ja elämänkoulua”

  1. EVE Lyhyesti eiliselle et voi enää mitään katuminen ei auta oppia voi ottaa. Tulevaisuudesta et tiedä varmasti suunnitella voi ja unelmia olla. Elä tässä ja nyt ja nauti hetkestä.

  2. Syvällistä itsereflektiota sinulta.Natinnollisia kisoja , olet oikealla tiellä. Menestystä tulee varmasti.CARPE DIEM !

  3. Melkeinpä tuli vanhalle äijjälle tippa silmään.Sinussa on jotain aivan erikoista sisäistä voimaa ja toisaalta herkkyyttä.Hieno taistelu viestissä !

Kommentit on suljettu.