En haluaisi olla ammattiurheilija ilman ammattia

 

 

Tässä on reilu kuukausi vieritty eteenpäin  sellaisena ailahtelevana stressipallona.

Kun kisojen ja treenien kylkeen isketään kirjoitukset, normaali koulunkäynti, matkustamiset ja kaikki välttämättömät arkiaskareet, on varmaan ihan normaalia, että tulee käytyä vähän kierroksilla. Ei siis ole ehtinyt tai jaksanut suoltaa tänne mitään tekstiä…

 

 

Edellä mainitusta rulianssista huolimatta olen ehtinyt pohtia epäoleellista tulevaisuuttani. En meinaan ole enää ollenkaan varma siitä, mitä teen lukion jälkeen. Vaikka haluan olla huippu-urheilija ja tiedän, että ehtii sitä urheilu-uran jälkeenkin opiskella, ajatus pelkästä hiihtämisestä tuntuu turvattomalta.

 

Tulevaisuuttani suunnitellessani olen todennut, että Sotkamon urheilulukio on aika täydellinen paikka urheilijalle. Tietenkin kirjoitukset ja koeviikot välillä stressaavat, mutta pääosin opiskelu kuormittaa aika vähän.

Kun koulua on normaalisti vain muutama tunti päivässä, ehtii harjoitella hyvin ja tulee jotain järkevää tekemistä treenien väliin.

Pelkään, että mikäli vain hiihtäisin lukion jälkeen, pääni ei kestäisi. Nyt hommassa pysyy sopiva tasapaino, kun on muutakin mietittävää kuin hiihto. Tulokseni urheilussa saattavat siis olla jopa parempia, kun urheilun rinnalla on jotain muuta ”oikeaa” tekemistä.

 

Processed with VSCO with q3 preset

Processed with VSCO with hb2 preset

Processed with VSCO with a5 preset

© Jussi Simula

 

 

Yliopiston ja ammattiurheilun yhdistelmä ei kuitenkaan ole kovin toimiva Suomessa, ei ainakaan joka alalla tai lajissa.

 

Mielestäni korkeakoulujärjestelmä kaipaisi jonkun urheilulukioiden kaltaisen systeemin. Olisihan siinä tiettyjä haasteita, mutta todennäköisesti edut olisivat kaikille haittoja suuremmat.

 

Huippu-urheilu on loppujen lopuksi tärkeää koko kansalle. Sen luoma yhteisöllisyys, tunteet ja kokemukset ovat jotain uniikkia. Kilpailut yhdistävät ihmisiä ympäri maata riippumatta ihon väristä tai uskonnosta.

Harva asia koskettaa niin paljon ja niin montaa ihmistä yhdellä kertaa, kuin suomalainen voittamassa arvokilpailun. Harva kuitenkaan ajattelee, että huippujenkin urheilu-uralla on loppunsa. Harva urheilija pystyy elättämään itseään urheilulla ja vielä harvempi pystyy tekemään niin koko elämäänsä.  Siksi huippu-urheilun ja korkeakouluopintojen yhdistämisen helpottaminen olisi mielestäni tärkeää.

 

On myös aika outoa, että ihmetellään miksi ammattiurheilijat kärsivät mielentereysongelmista, osa aktiiviurallaan ja toiset sen jälkeen. Urheilijan toimeentulo riippuu kuitenkin pitkälti suorituksista ja koko homman mahdollistavat yksityiset henkilöt ja pienet yhteisöt. Monilla ei myöskään ole sitä koulupaikkaa tai ammattia valmiina, kun ura aikanaan loppuu. Ei siis ihme, jos päässä alkaa viirata jossain vaiheessa elämänkaarta.

 

 

Tällä hetkellä ammattiurheilu ja toiseen ammattiin kouluttautuminen samanaikaisesti on hankalaa monesta eri syystä.  Tähän tarvittaisiin sellainen systeemi, jossa urheilijoilla olisi tiettyjä vapauksia, ilman että heidän tukensa kärsisivät. Opiskelu pitäisi saada suorittaa rauhallisella, mutta kuitenkin tasaisella tahdilla ja urheilupoissaoloihin tulisi olla oikeus, mikäli henkilö urheilee tietyllä tasolla.

 

 

Paitsi että koulutuksesta olisi hyötyä ja se toisi turvaa urheilijalle, se vaikuttaisi myös positiivisesti yhteiskuntaan. Suomessakaan ei ole liikaa koulutettua työvoimaa, joten olisi hyvä kouluttaa näitä henkilöitä täällä nyt, eikä pakottaa heitä ulkomaille, jossa urheilun ja opiskelun yhdistäminen onnistuu tai ajaa heitä tyhjän päälle, kun elämällä ei ole suuntaa tai määränpäätä aktiiviuran jälkeen.

 

 

Huippu-urheilun vaikutus kulttuuriin ja kansaan jää usein toisarvoiseksi. Tietenkin valtion ja kuntien tulee priorisoida lasten liikuntaa ja urheilua yleisesti, mutta ei huippu-urheilu ja harrastaminen ole vastakkain. Nehän tukevat toinen toistaan…

 

 

Olen tässä punninnut eri vaihtoehtoja tulevaisuudelle, mutta kaikki on ihan auki tällä hetkellä. Olen muun muassa miettinyt Norjaan tai Ruotsiin muuttoa, missä yliopistoilla on selkeät urheilulinjat. Olen myös harkinnut alan vaihtoa lääkiksestä johonkin, jossa läsnäolopakkoa olisi vähemmän. Hiihtoa en ole vaihtamassa pois, joten ei se täysipäiväinen hiihtäminen poissuljettu vaihtoehto ole. Paljon riippuu siitä, miten ensi kausi menee.

 

IMG_0055

Processed with VSCO with a5 preset

© Heidi Lehikoinen

 

Jokatapauksessa kevään kirjoitukset ovat vihdoin ohi, joten elämä hymyilee hieman leveämmin.

 

Hiihtohommat ovat myös sujuneet ihan mallikkaasti koko ajan. MM-reissusta palauduttuani tuli pari treeniviikkoa, joiden  jälkeen tein pienen kierroksen Latviaan ennen hiihtolomaa ja nuorten SM-kisoja.

Latvian Scandinavia Cupissa pääsi kovaan koulutukseen, kun latu oli melkein tasanen ja vastassa kohtuu kovia nimiä. Teki hyvää nähdä, missä oma taso ammattilaisiin nähden menee…  Sen reissun jälkeen onkin ollut mukava kiertää hieman pienempiä karkeloita Suomessa, niin pysyy mieli helpommin kirkkaana, kun ei tule yhtä paljoa turpaan.

 

 

Tälle talvelle onkin enää pari kisaviikonloppua jäljellä. Pitää ottaa kaikki ilo irti ja toivoa, että Herra soisi hyvän lopetuksen kaudelle!